Julkaistu 19.5.2008, päivitetty 19.5.2008 Savonia AMK
Imetyksen yhteydessä voi ilmetä monenlaisia ongelmatilanteita. Ne voivat liittyä esimerkiksi rintojen arkuuteen, niiden rakenteeseen tai rikkoutuneeseen ihoon. Maitotiehyet voivat myös tukkeutua tai maitoa tulee liian vuolaasti. Imetyksen pulmatilanteisiin voi auttaa esim. imetysasentojen vaihtaminen, sopiva imetystiheys sekä rauhallinen imetystilanne.
Monet naiset tuntevat imetyksen ensipäivinä lievää aristusta rinnanpäässä, kun vauva alkaa imeä. Tämä on normaalia, mikäli aristus loppuu vauvan päästyä kunnolla imemisen alkuun. Jos kipu on jatkuvaa, on todennäköistä, että vauvasi imee huonolla otteella tai huonossa asennossa. Varmista, että nämä kaksi perusasiaa ovat kunnossa ja kertaa vielä rinnan perushoito. Muutoin rinnanpää menee herkästi rikki.
Kokeile myös seuraavia keinoja:
- Aloita imetys terveestä (terveemmästä) rinnasta, jotta vauvan heruttelu ei tuottaisi sinulle kipua, mikä puolestaan estää maidon herumishormonin erittymistä.
- Vaihda imetysasentoja, jotta vauvan imu kohdistuu vuoroin eri puolille rinnanpäätä.
- Imetä riittävän tiheästi, etteivät rinnat pakkaannu ja ettei vauvan kunnollisen imemisotteen saanti hankaloidu.
- Tyhjennä rintaa käsin tai pumpulla, jos vauva ei saa kunnollista otetta.
- Purista rinnanpäähän maitopisara imetyksen jälkeen ja tarvittaessa useamminkin.
- Anna rinnanpään kuivahtaa ennen kuin laitat liivit paikoilleen.
Jos edellä mainitut keinot eivät auta, tarkistuta neuvolassa
- onko vauvalla kireä kielijänne, joka estää kunnollisen imemisotteen saannin tai
- onko rinnassasi hiivatulehdus, joka estää rinnanpään haavaumien paranemisen.
Rinnanpäiden arkuus tai rikkonaisuus ei ole imetyseste. Tosin jos rinnanpäät ovat hyvin kipeät ja imetys tuntuu sinusta hyvin pahalta, pidä esimerkiksi vuorokauden tauko. Erityisen tärkeää on lypsäminen imetystauon aikana, sillä muutoin riski rintatulehdukseen on suuri. Vauva saattaa pulauttaa usein veristä maitoa. Verinen maito/pulautukset eivät ole syy pitää imetystaukoa. Verinen maito on lapselle vaaratonta, maito imeytyy kyllä ja imetystä voi jatkaa
Tyhjennä rintaa käsin tai pumpulla ja anna maito vauvalle, jos se ei ole veristä. Jos rinnan tyhjennys käsin tai pumpulla ei onnistu ja näyttää, että olet saamassa rintatulehduksen, imetä rinta tyhjäksi - säästyt monelta vaivalta. Vauva pulauttaa ehkä maidon jälleen pois, mutta sehän ei ole vaarallista.
Kuten kaikki kipu, niin myös rinnanpäiden arkuus on hyvin yksilöllinen asia. Jollakin äidillä rinnanpäät voivat olla aivan terveennäköiset ja silti hyvin kipeät. Toisella äidillä rinnanpäät voivat olla hyvinkin rikki ja hän voi imettää ilman tuskaa. Älä koskaan vertaa itseäsi muihin.
Matala rinnanpää tai ontelonisä ei sinänsä ole ongelma. Jos rinta on riittävän pehmeä, vauva voi saada siitä oikean otteen ja kunnolla maitoa. Mikäli ote jää huonoksi esimerkiksi rinnan pakkautumisen vuoksi, pehmennä rintaa ennen imetystä tyhjentämällä sitä hieman käsin tai pumpulla.
Koska rinnanpää voi olla erilainen eri suunnista katsottuna, kokeile monenlaisia imetysasentoja. Saattaa olla, että vauva tarttuu rintaan hyvin esimerkiksi kainaloasennossa, vaikka muuten otteen saaminen olisi hankalaa.
Voit nopeuttaa rinnanpään esiintuloa seuraavilla keinoilla:
- Hiero rinnanpäätä peukalon ja etusormen välissä ennen imetystä.
- Pidä maidonkerääjää rinnassa 10 minuuttia ennen imetystä.
- Venytä rintaa tiheästi pumpulla.
Jos vauvan on vaikea saada otetta matalasta rinnanpäästä ja haluat kuitenkin imettää, muista, että on tärkeää
- pitää vauvaa paljon vierellä, että kehosi saa "maitoviestiä",
vauvaa tulee pitää ihokontaktissa eli pelkkä vaippa yllä vatsallaan äidin paljaalla rintakehällä. Hyöty ei niinkään ole maitomäärässä, vaan lapsen rinnalle hakeutumiskäytöksen herättelyssä.
- kokeilla imettämistä aina kun vauva hamuaa, jotta hän saa mahdollisimman paljon harjoitusta,
- tyhjentää rintaa tiheästi käsin tai pumpulla, jotta maidoneritys käynnistyy ja säilyy,
- antaa mahdollinen lisäruoka lusikalla tai kupista, ettei vauva opi tuttipullosta (ja pullon tutista) väärää imemistekniikkaa ja totu "helpolle" ruualle sekä
- pysyä rauhallisena ja olla pakottamatta vauvaa, sillä hän kuitenkin saa maitoa
Odotusaikana aloitettu rinnanpäiden venyttely ei todennäköisesti auta. Valmistaudu mahdollisiin ongelmiin keräämällä asiasta tietoa. Kerro myös ystäville ja sukulaisille, että haluat rauhoittaa sairaalassaoloajan imetyksen opetteluun, koska siellä on saatavana asiantuntijoiden apua.
Aika ajoin saatat tuntea rinnoissasi pingotusta ja pakkautumista. Rintasi ovat hyvin täydet ja jopa kivuliaat. Näin on etenkin ns. maidonnousuvaiheessa (1 - 3 vrk synnytyksestä) ja vauvan tiheän syömisen kausien jälkeen, koska tuolloin yhtä aikaa maidon määrän kasvaessa rintoihin tulee turvotusta. Varsinkin maidon noustessa pakkautuminen ei johdu pelkästään runsaasta maitomäärästä vaan myös lisääntyneestä verenkierrosta ja kudosturvotuksesta.
Tarjoa rintaa vauvalle riittävän usein olosi helpottamiseksi. Voit auttaa myös tilannetta lämpimällä suihkulla ja lämpimällä kääreellä (kuten lämpimään veteen kastettu käsipyyhe tai lämmitetty geelipussi). Lisäksi nykyään suositellaan turvotukseen viileitä kääreitä imetysten välillä. Tällöin voi käyttää esim. jääkaappikylmiä kaalinlehtiä tai geelipussia.
Vaihtele myös imetysasentoja, jos rinta tyhjenee epätasaisesti. Mikäli vauva ei pysty tyhjentämään rintaa riittävästi tai riittävän usein, sinun on helpotettava tuskaista pakkautumista käsin tai pumpulla.
Jos pakkautumista esiintyy muulloinkin kuin edellä mainituissa tilanteissa, mieti, johtuuko se esimerkiksi liian harvoista imetyskerroista, liian lyhyistä imetysajoista tai siitä, että sinulla on erityisen runsas maidoneritys.
Maitotiehyen ollessa tukkeutunut havaitset rinnassasi muhkuran (muhkuroita), joka on kova, aristava ja joka mahdollisesti punoittaa. Tiehyttukos voi aiheuttaa yleisoireita, kuten kuumetta ja lihassärkyä. Jos nämä yleisoireet jatkuvat yli vuorokauden (ruotsalaisten ohjeiden mukaan kaksi vuorokautta), on syytä hakeutua lääkäriin.
Tukkeutunut maitotiehyt johtuu useimmiten koko rinnan tai jonkin sen osan huonosta tyhjentymisestä. Mieti, miksi rinta tyhjenee huonosti
- Oletko ollut kiireinen syöttäessäsi?
- Onko vauva syönyt harvemmin esim. nukkumalla yöllä pitempään?
- Imeekö vauva huonolla otteella ja tehottomasti?
- Painatko rintaa syötön aikana turvataksesi vauvan ilmansaannin ja samalla painat jonkin maitotiehyen kiinni?
- Ovatko rintaliivisi liian tiukat ja painavat jonkin maitotiehyen tukkoon?
Keskity kiireettömään imettämiseen. Asentoja voi vaihdella ja siten yrittää helpottaa rinnan tyhjenemistä eri alueilta,
Vauvan imiessä voit kevyesti hieroa rintaa muhkuran kohdalta. Imetyksen jälkeen tunnustele, vieläkö muhkura on rinnassa. Jos on, niin yritä saada se laukeamaan tyhjentämällä rintaa käsin tai pumpulla. Aina muhkura ei laukea ensimmäisillä imetys- ja tyhjennyskerroilla, mutta jatka kärsivällisesti, ettei sinulle kehity rintatulehdusta.
Kun maitoa tulee liian vuolaasti, vauva ei ehdi nielemään kunnolla. Hän päästää rinnasta helposti irti ja hermostuu. Vauva saa myös herkästi vatsavaivoja, kun hän joutuu ahnehtimaan.
Tilannetta voit helpottaa seuraavilla keinoilla:
- herumisen käynnistyttyä ota vauva pois rinnalta, jos hän kakoo, ja anna maidon suihkuta esimerkiksi sideharsoon. Imetystä voit taas jatkaa, kun pahin paine on hellittänyt.
- syötä vauvaasi kohoasennossa tai niin, että itse olet selällään tai
- pidä imetyksen aikana tauko (taukoja), jos vauva niin haluaa, ja samalla hän voi röyhtäistä ylimääräiset ilmat pois.
Imettäessäsi toisesta rinnasta myös toinen luultavasti valuu vuolaasti. Kerää arvokas maito talteen maidonkerääjän avulla.
Luota itseesi jos epäilet, että maitoa ei ole riittävästi. Varmista, että imetysasento ja imemisote ovat oikeanlaiset. Koska maidoneritys perustuu ns. kysynnän ja tarjonnan lakiin, tihennä syöttöjä.
Keskity imetyshetkiin kunnolla. Mikäli vauvasi nimenomaan syö hyvin tiheästi, kertaa vielä maidoneritykseen vaikuttavat tekijät:
- Pidä vauva lähelläsi.
- Yritä järjestää elämääsi niin, että sinulla on mahdollisimman vähän kiireitä ja huolia.
- Huolehdi riittävästä ravinnon ja nesteen saannista.
- Lepää aina kun voit.
Vauvan saaman maitomaärän tietää seuraavista tekijöistä:
- pissavaippoja kastuu vähintään viisi vuorokaudessa. "Kastuneeksi" katsotaan kolmen ruokalusikallisen annos pissaa vaipassa.
- vauvan kakka on keltaista äidinmaidon kakkaa. Kakkaa tulee ainakin kaksi kahden euron kolikon kokoinen tuotos vuorokaudessa
- vauva kasvaa ja paino nousee n.170 g viikossa
Sinulla on paljon maitoa rinnassa ja vauvalla on nälkä. Hän hamuilee ja alkaa imeä hyvällä otteella. Pian hän päästää tyytymättömänä irti ja alkaa itkeä. Yritätte monta kertaa, mutta vauva ei rauhoitu rinnalle: maito voi olla tiukassa.
Vauvat voivat käyttäytyä näin monesta eri syystä. Jos äiti alkaa käytöksen perusteella epäillä , että vika on herumisessa, siitä saattaa tulla ikävä kierre, jossa äiti tarkkailee herumistaan niin, ettei se pääse käynnistymään.
Yleensähän vauvan ensimmäisten minuuttien imeminen saa aikaan maidon herumisen.
Auta vauvaa heruttelutyössä:
- ota vauva ihokontaktiin, sillä läheisyys ja kosketus ovat herumisen parhaita käynnistäjiä.Myös muut rentoutumista edistävät asiat helpottavat herumista
-unohda koko heruminen, niin se toimii parhaiten ;-)
- ota rento hyvä asento ja imetä
Jos huomaat maidon olevan tiukassa, tee edellä mainitut valmistelut heti, kun huomaat vauvan olevan nälkäinen.
Joillain äideillä on niin paljon maitoa tai sellainen rinnan rakenne, että rinnasta valuu herkästi maitoa. Voit yrittää lopettaa valumisen painamalla voimakkaasti nänniä puhtain sormin rintakehään päin noin minuutin ajan. Muista vaihtaa kosteat liivinsuojukset kuiviin estääksesi rinnanpäitä hautumasta.
Joskus vauva saattaa päästää imemisotteensa irti ja alkaa itkeä. Syynä tähän voi olla esimerkiksi liian vuolas tai niukka maidontulo, tai maito voi olla tiukassa. Kokeile silloin seuraavia keinoja:
- Vältä maidon tarjoamista pullosta.
- Yritä saada rinnanpää esiin ennen imetystä, jos se on matala.
- Lypsä hieman maitoa rinnanpäähän tarjolle, jolloin se on helpommin vauvan ulottuvilla.
- Yritä rentoutua ja luo mielikuvia maidon virtaamisesta rintoihin.
- Vaihtele imetysasentoja.
Joskus voi käydä niin, että vauvasi ei tartu rintaan tai lopettaa imemisen hetken kuluttua siitä, kun on aloittanut sen. Jos mielestäsi vauvalla olisi jo ruoka-aika, selvitä vaivaako vauvaasi jokin seuraavista:
1. Jokin ulkopuolinen tekijä kiinnostaa tai häiritsee vauvaasi, ja hän ei kerkeä suunnata huomiotaan rinnalle.
2. Vauvasi on uninen tai ei jaksa imeä.
3. Vauva ei pääse rinnalle hyvään imemisasentoon.
4. Vauva on oppinut väärän imemistekniikan, minkä korjaamiseksi
- vältä tuttipulloa ja huvituttia
- vaihtele imetysasentoja
- lypsä maitoa vauvan suuhun ennen imetystä
- älä tyrkytä rintaa
- pysy itse rauhallisena
- älä pitele vauvaa kiinni takaraivosta
- älä heiluta rintaa kun tarjoat sitä
Mikäli annat vauvallesi lisäruokaa, tarjoile se kupista. Voit nukkua vauvasi kanssa vierekkäin, jolloin rinta on lähellä ja vauvan saatavilla. Ole paljon ihokontaktissa vauvan kanssa ja pidä häntä lähelläsi muutoinkin kuin syöttöjen aikana. Kokeile myös rintareppua.
Jotkut vauvat ovat siinä määrin uneliaita, ettei imeminen tahdo onnistua. Syöttövälit saattavat olla niin pitkiä ja imeminen niin tehotonta, että näiden "helppohoitoisten" vauvojen paino nousee hyvin hitaasti.
Vauvan herättelykeinoja :
-vauvan riisuminen
-ihokontakti
-jalkapohjien ja selän hieronta
Jos vauva on uninen ja kasvaa heikosti, tavoitteena tulee olla, että vauva imee vähintään 12 kertaa vuorokaudessa ja 20-30minuuttia kerrallaan. Erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, että vauva imee tehokkaasti ja nielee imemisen aikana.
Unisen vauvan imemistä voidaan tehostaa painamalla rintaa laajalla otteella, kun vauvan imeminen ja nielemisäänet harvenevat. Vauvaa voi myös vaihtaa useamman kerran rinnalta toiselle imetyksen aikana, jotta hän imee tehokkaasti riittävän pitkään. Tilanteeseen on hyvä hakea apua imetysohjauksen ammattilaiselta, jotta varmistetaan vauvan hyvinvointi.
On muistettava myös, että osasyynä voi olla huvitutti, vesi- tai maitopullo, jotka vievät imemiseltä tehon. Vauvan imemisrefleksi voimistuu, kun hänen aistejaan stimuloidaan. Erityisesti kosketus- ja liikeaistimukset ovat tärkeitä.
Vastasyntynyt voidaan ottaa pelkkiin vaippoihin puettuna äidin puseron tai peiton alle. Myös kantoreppu ja vauvan hierominen ehkäisevät ja hoitavat imemisongelmia.
Unelias vauva on paras ottaa imemään parin tunnin välein, mieluiten hereilläoloaikana. Näin vauvalle taataan riittävä ravintomäärä ja rinnat saavat stimulaatiota. Jollei näin menetellä, voi vauva helposti mukautua nälkäänsä ja jäädä aliravituksi.
Unisen vauvan imemisrefleksi kaipaa kunnon ärsykettä. Rinnanpää pyritään saamaan hyvin esille. Jos rinta on kovin täysi, sitä kannattaa lypsää hiukan ennen imetystä. Jos rinnanpää on matala, sitä voi muovata maidonkerääjällä tai kylmään veteen kastetulla pyyhkeellä.
Joillekin vauvoille auttaa imetyksen aloittaminen rintakumilla. Kumi poistetaan kuitenkin mahdollisimman pian, kun vauva on päässyt hyvään imemisen alkuun.
Hamuilurefleksin stimulointi vauvan suupieltä koskettamalla auttaa hyvään imemisotteeseen. Vauvan nyrkkiä voidaan myös sivellä auki, jolloin käden ja suun yhteistoimintarefleksi auttaa myös suuta aukeamaan.
Armanto ja Koistinen. ( Toim.) 2007. Neuvolatyön käsikrja. Tammi. Helsinki.
Eskola ja Hytönen. 1997. Naisen elämä ja hoitotyö. WSOY.
Koskinen K. 2008. Imetysohjaus. Edita. Helsinki.
Saarikoski S.1996. Synnytysopin perusteet. Vammalan Kirjapaino,
Ylikorkala ja Kauppila. 1996. Naistentaudit ja synnytykset. Duodecim