Mielenterveys on oleellinen osa terveyttä
Tarja Liuha, Timo Partonen Julkaistu 27.4.2009, päivitetty 2.5.2009 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Mielenterveys on oleellinen osa terveyttä. Maailman terveysjärjestö (WHO) on määritellyt terveyden täydellisenä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilana eikä vain sairauksien tai vammojen puuttumisena.
Vaikka emme aivan "täydelliseen" hyvinvoinnin tilaan yltäisikään, mielenterveys voidaan nähdä psyykkisiä toimintoja ylläpitävänä voimavarana, jota kaiken aikaa sekä käytämme että keräämme ja jonka avulla ohjaamme elämäämme.
Mielenterveyden mittaamiseen käytetään erilaisia tutkimusmenetelmiä. Väestötutkimusten avulla voidaan arvioida mielenterveyden häiriöiden esiintyvyyttä väestötasolla.
Mielenterveyteen vaikuttavat monet erilaiset tekijät. Niiden ymmärtäminen edellyttää tietoa siitä
- miten mielenterveys ilmenee ihmisten elämässä
- mitkä tekijät suojaavat häiriöilt
- mitkä altistavat häiriöille
Mielenterveyden edistäminen tarkoittaa sekä mielenterveyden vahvistamista että mielenterveyttä vahingoittavien tekijöiden vähentämistä.
Ehkäisevän mielenterveystyön lähtökohta on primaaripreventio, jolla ehkäistään ja vähennetään sairastuvuutta:
1. sairauksien ehkäisy ja torjunta ennalta (esim. sairauksien syiden poisto)
2. terveyden edistäminen (esim. terveyskasvatus, terveystarkastukset)
Esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan avulla pyritään luomaan parhaat mahdolliset lähtökohdat lapsen kehitykselle.
Sairaustapausten mahdollisimman varhaisen havaitseminen ja hoito ovat sekundaaripreventiota:
1. niiden avulla pyritään vähentämään sairaustapausten määrää väestössä.
Koska monet vakavat mielenterveyden häiriöt saattavat kroonistua myöhään aloitetun hoidon vuoksi, on varhaisen hoidon merkitystä alettu korostaa.
Tertiääriprevention eli hoidon ja kuntoutuksen tavoitteina on
1. vähentää mielenterveyden häiriöistä johtuvaa haittaa ja
2. auttaa palauttamaan potilaan toimintakykyä.
Mielenterveyden häiriöt ovat yleisiä
Vuosittain 1,5 % väestöstä (1 tai 2 ihmistä sadasta) sairastuu johonkin mielenterveyden häiriöön. Joka viides suomalainen sairastaa jotakin mielenterveyden häiriötä. Vaikeat häiriöt lisäävät ennenaikaisen kuoleman riskiä.
Mielialahäiriöt (depressio eli masennus ja maanis-depressiivinen sairaus eli kaksisuuntainen mielialahäiriö) ovat kansanterveydellisesti keskeinen mielenterveyden häiriöiden ryhmä:
- niistä kärsii elämänsä aikana huomattava osa väestöstä
- ne ovat keskeinen itsetuhokäyttäytymisen riskitekijä
- ne ovat merkittävin psykiatrinen niin työkyvyttömyyden kuin toimintakyvyttömyydenkin aiheuttaja
Masennus on vakava sairaus
Viisi sadasta yli 30-vuotiaan suomalaisesta (5 %) on vakavasti masentunut. Kaikista sairauksista masennus on liki yleisin toimintakyvyttömyyden syy. Seurausvaikutuksiltaan se on merkittävin mielenterveyden häiriö. Vakavaan masennustilaan liittyy merkittävä itsemurhan vaara ja kuolleisuus.
Kansainvälisessä vertailussa suomalaisille on ominaista nimenomaan miesten ja erityisesti nuorten miesten suuri itsemurhakuolleisuus. Itsemurha on Suomessa 20–34-vuotiaiden miesten yleisin kuolemansyy. Kansainvälisesti miesten itsemurhakuoleman riski on kuitenkin suurin 41–45-vuotiailla ja yli 75-vuotiailla.
Naisten itsemurhakuoleman riski on suurin 46–50-vuotiailla. Monissa länsimaissa vanhusten itsemurhakuolleisuus on ikäryhmistä suurin, mutta itsemurhakuolleisuuden kokonaiskasvu on johtunut ennen kaikkea nuorten miesten itsemurhien lisääntymisestä.
Suomessa itsemurhien ehkäisyohjelma on vähentänyt itsemurhia
Suomi kehitti ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen itsemurhien ehkäisystrategian ja ehkäisyohjelman. Suomessa aloitettiin suuren ja kasvavan itsemurhakuolleisuuden vuoksi laaja itsemurhien ehkäisyprojekti vuonna 1986. Se johti kansalliseen preventio-ohjelmaan vuonna 1991 ja vuosina 1992–1996 myös käytännössä monipuolisiin toimenpiteisiin itsemurhien ehkäisemiseksi:
- vuonna 1990 Suomessa tehtiin vuonna 1 520 itsemurhaa eli 30 itsemurhaa 100 000 asukasta kohti
- vuonna 2005 itsemurhien kokonaismäärä oli 994
- 15 vuoden aikana itsemurhakuolleisuus pieneni 40 %
Vuosittain Suomessa yksi 2 000 miehestä ja yksi 8 000 naisesta tekee itsemurhan. Itsemurhalle selvästi altistavia yksittäisiä tekijöitä ovat etenkin epävakaa tunne-elämä, käytöshäiriöt, päihderiippuvuudet ja masennustilat. Myönteistä on kuitenkin se, että itsemurhakuolleisuus on Suomessa pienentynyt.
Itsetuhoisuus voi olla epäsuoraa tai suoraa
Itsetuhoisuudella tarkoitetaan sellaista käyttäytymistä, johon sisältyy oman itsen vahingoittaminen tai henkeä uhkaavan riskin ottaminen. Itsetuhoisuus voi olla epäsuoraa tai suoraa.
Epäsuorasta itsetuhokäyttäytymisestä voidaan puhua silloin, kun ihminen ottaa elämää uhkaavia riskejä, mutta hänellä ei kuitenkaan ole tietoista itsensä vahingoittamisen tai kuoleman päämäärää. Toistuva riskinotto lisää ennemmin tai myöhemmin vahingoittumisen todennäköisyyttä.
Epäsuora itsetuhopyrkimys voi ilmetä
- vaarallisena liikennekäyttäytymisenä
- päihteiden liikakäyttönä
- omaa turvallisuutta vaarantavina harrastuksina
- fyysisen sairauden hoidon laiminlyöntinä
- oman terveyden kohtuuttomana rasittamisena
Itsemurha-ajatuksia joka kuudennella
Itsemurha-ajatukset ovat melko yleisiä. Noin kuudesosa väestöstä on joskus elämänsä aikana ajatellut tekevänsä itsemurhan, mutta suurimmalla osalla nämä ajatukset ovat nopeasti ohimeneviä. Suomessa, toisin kuin useimmissa muissa maissa, miehet tekevät yhtä paljon tai jopa enemmän itsemurhayrityksiä kuin naiset.
Itsemurhayritykset ovat yleisiä nuorilla aikuisilla, ja niiden todennäköisyys laskee aikuisiän myötä. Yli puolet itsemurhayrityksistä tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena.
Itsemurhalle selvästi altistavia tekijöitä ovat etenkin epävakaa tunne-elämä, käytöshäiriöt, päihderiippuvuudet ja masennustilat. Valtaosaan mielenterveyden häiriöistä liittyy tavallista suurempi itsemurhan vaara. Itsemurhat ovat 15 kertaa harvinaisempia kuin yritykset.