Mari Kupiainen, Tarja Liuha, Minna Toivanen Julkaistu 2.3.2009, päivitetty 3.5.2009 Työterveyslaitos
Perhevapaiden tarkoitus on antaa vanhemmille mahdollisuus hoitaa lapsensa erilaisissa elämäntilanteissa. Työntekijällä on oikeus olla työstä perhevapaalla se aika, jolta hän voi saada äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa. Vapaiden ajalta vanhemmille maksetaan joko ansioon suhteutettua päivärahaa tai kotihoidontukea.
Perhevapaita ovat
Sekä perheellisille että perheettömille tarkoitettuja oikeuksia, joiden turvin voi olla tilapäisesti pois työstä tai tehdä lyhyempää työaikaa, ovat vuorotteluvapaa, osa-aikatyö, opintovapaa ja osa-aikaeläke.
Päivärahan määrään vaikuttaa se, oletko ollut töissä, opiskellut, ollut sairaana tai työttömänä. Oman äitiys-, isyys- tai vanhempainrahasi määrän voit arvioida internetissä laskentaohjelmalla www.kela.fi/laskennat. Saat tietoa myös Kelan toimistosta.
Kun alle 10-vuotias lapsi sairastuu äkillisesti, hänen työssäkäyvällä vanhemmallaan on oikeus enintään 4 päivän tilapäiseen hoitovapaaseen. Hoitovapaa on tarkoitettu sairaan lapsen hoitamiseksi tai hoidon järjestämiseksi, ja sitä voi käyttää vain toinen vanhemmista kerrallaan. Myös vanhemmalla, joka ei asu lapsen kanssa samassa taloudessa, on oikeus hoitovapaaseen.
Työnantaja ei ole velvollinen maksamaan palkkaa tilapäisen hoitovapaan ajalta, ellei toisin ole sovittu. Monilla aloilla tilapäinen hoitovapaa on kuitenkin palkallista. Tarkista oma oikeutesi alasi työehtosopimuksesta.
Kotikunnan sosiaalitoimi voi maksaa omaishoidon tukea omaiselle, joka hoitaa sairasta tai vammaista lasta (tai vanhusta). Kunta ja hoitaja tekevät omaishoidontuesta sopimuksen.
Voit saada Kelan vanhempainetuuksia, jos kuulut Suomen sosiaaliturvaan. Joitakin lapsiperheen etuuksia voit saada vain, jos olet asunut Suomessa vähintään 180 päivää juuri ennen laskettua synnytysaikaa tai adoptiota.
Suomen sosiaaliturvaan kuuluvat pääsääntöisesti kaikki Suomessa vakinaisesti asuvat sekä tietyin ehdoin Suomeen työskentelemään tulevat henkilöt.
Jos olet asunut ulkomailla tai olet aikeissa lähteä ulkomaille, tarkista oleskelumaasi sosiaaliturvalaitoksesta, minkä maan sosiaaliturvan piiriin kuulut. Jos kuulut Suomen sosiaaliturvaan, voit saada joitakin vanhempainetuuksia ollessasi ulkomailla.