Julkaistu 26.2.2009, päivitetty 26.2.2009 Savonia AMK
Sairaalaan tulee lähteä, kun synnytys on käynnissä. Päätöksen tekee aina synnyttäjä itse omien tuntemusten mukaan. Epäselvissä tilanteissa voit soittaa synnytyssaliin ja kysyä ohjeita, mutta tilanteen arviointi puhelimitse voi olla vaikeaa.
1. Säännölliset, napakat ja kivuliaat supistukset
2. Ennenaikaiset kivuliaat supistukset
3. Laukeamaton supistus tai voimakas kipu kohdussa
4. Verinen vuoto
5. Voimakas painontunne peräsuolessa
6. Lapsivedenmeno tai -epäily
7. "Hankala olo"
8. Liikehälytys
9. Raskausmyrkytys - oireet: kova päänsärky, ylävatsakipu tai näköhäiriöt (pilkkuja, sahanlaitaa ym. oireita silmissä)
10. Ennalta sovitun keisarileikkaussynnytyksen käynnistyminen
Limatulpan irtoamisen tai niukan verilimaisen vuodon takia ei tarvitse lähteä sairaalaan, mikäli raskauden kesto on jo yli 35 viikkoa.
Supistukset ovat säännöllisiä, kun ne tulevat alle 10 minuutin välein. Synnytys katsotaan käynnistyneeksi, kun säännölliset supistukset ovat kestäneet kaksi tuntia ja jatkuvat keskeytymättä lapsen syntymään.
On vaikea sanoa aikaa, kauanko säännöllisiä supistuksia kannattaa seurata kotona. Sairaalaan lähtiessä supistukset saisivat olla jo napakoita, kivuliaita, tiheydeltään noin viisi minuuttia ja kestoltaan noin minuutin pituisia. Kipu kuuluu normaalina osana supistukseen eikä sitä tarvitse pelästyä.
Usein uudelleensynnyttäjän synnytys etenee nopeammin kuin ensisynnyttäjällä, mutta molemmilla saattaa olla ennakoivia supistuksia jo useiden päivien, jopa viikkojen ajan. Ennakoivien supistusten aikana tai synnytyksen alkuvaiheessa eli latentissa vaiheessa kohdunsuulla ei välttämättä tapahdu suurta edistymistä, eikä tällöin tarvitse kiirehtiä sairaalaan. Koskaan ei kuitenkaan voida varmuudella ennakoida, milloin synnytys lähtee käyntiin ja mikäli aiempi synnytyksesi on ollut nopea kannattaa lähteä sairaalaan herkemmin.
Äidin oma olo on paras mittari milloin tulee lähteä sairaalaan. Sairaalaan on syytä lähteä, kun kotona on jo hankala olla, eikä supistuskipujen kanssa pärjää enää ”kotikonstein” tai äitiä pelottaa. Sairaalaan voi aina tulla ja sieltä pääsee takaisin kotiin tai osastolle, mikäli synnytys ei ole käynnissä tai supistukset loppuvat. Jos äidin asiat ovat muuten kunnossa, mutta supistukset ovat häiritseviä voi kotona kokeilla esim. liikkumista, hierontaa, suihkua tai lämpöhoitoja.
Kohdun kivuton kovettuminen silloin tällöin kuuluu raskausaikaan. Kohtu kasvaa ja reagoi sikiön liikkeisiin kovettumalla. Kohdun kivutonta supisteluakin voi loppuraskaudessa olla useita kymmeniä päivittäin.
Ennenaikaisia, kivuliaita supistuksia ( raskauden kesto alle 37 viikkoa) ei tule seurata kotona, vaan on syytä lähteä heti sairaalaan.
Jos supistus on laukeamaton ja kivulias tai kohdussa on muu erittäin kova, äkillinen kipu, täytyy HETI lähteä sairaalaan.
Verinen vuoto raskauden aikana ei yleensä kuulu asiaan.
Jos tunnet voimakasta kipua kohdussa, kivulias supistus jatkuu useiden minuuttien ajan ja/tai vuodat runsaasti verta, hälytä HETI ambulanssi ja lähde sairaalaan. Odota ambulanssia makuulla kylkiasennossa.
Jos verenvuoto on määrältään kuin kuukautisvuoto tai siinä on hyytymiä, on syytä lähteä HETI sairaalaan raskausviikoista riippumatta.
Niukkaa veristä vuotoa voi tulla yhdynnän tai sisätutkimuksen jälkeen kohdunsuulta ärsytyksen seurauksena. Lisäksi niukka verinen vuoto kuuluu yleensä synnytyksen käynnistymiseen. Nämä ovat yleensä vaarattomia.
Joskus harvoin synnytys edistyy erittäin nopeasti ja vauvan pää alkaa painaa peräsuoleen. Äidillä tuntuu voimakasta painontunnetta peräsuolessa tai hänelle tulee ponnistamisen tarvetta. Tällöin on tultava HETI ambulanssilla sairaalaan.
Lapsivedenmeno on selkeä syy lähteä sairaalaan. Epävarmassa tilanteessa voit tehdä ”side-testin”. Siteen toistuvasti kastuessa on lapsivedenmeno ilmeinen.
Jos neuvolassa tai äitiyspoliklinikalla on kerrottu, että sikiön pää on kiinnittynyt lantioon, voit tulla sairaalaan omalla autolla. Ellei sinulla ole vielä supistuksia ja lapsivettä tulee, ei sairaalaan menolla ole kiirettä, vaan lähtövalmistelut voi tehdä rauhassa.
Jos tiedät, että sikiön pää on liikkuvana lantiossa tai sikiö on perä- tai poikkitilassa, täytyy sairaalaan tulla ambulanssilla kylkiasennossa, eikä lapsivedenmenon jälkeen saa enää nousta pystyyn. Odota ambulanssia kylkiasennossa maaten, tällöin napanuoran esiin luiskahtamisen vaara pienenee.
Normaalisti lapsivesi on väritöntä tai hennon punertavaa. Loppuraskaudessa lapsivedenmäärä on n. 0.5-1 litraa, mutta se ei tule kerralla ulos. Lapsivettä voi valua kalvoihin syntyneestä reiästä pikku hiljaa tai hulahtaa kerralla iso määrä. Tällöinkään lapsi ei jää kohtuun täysin ilman lapsivettä ja uutta vettä muodostuu edelleen synnytykseen saakka.
Jos lapsivesi on keltaista, vihreää tai veristä sinun on tultava HETI sairaalaan.
Yleinen ja hankala olo voi olla syy lähteä sairaalaan. Supistukset ovat mahdollisesti valvottaneet sinua jo usean yön ajan, etkä ole saanut nukutuksi. Tällöin on tärkeää levätä silloin kuin se on mahdollista. Sairaalassa sinulle voidaan tarvittaessa antaa lääkettä, jotta voit levätä ennen synnytystä.
Liikehälytyksellä tarkoitetaan tilannetta jolloin sikiö lakkaa liikkumasta kokonaan tai liikkeet ovat selvästi heikentyneet tai vähentyneet. Tällöin sinun on tultava HETI sairaalaan.
Neuvolasta tai äitiyspoliklinikalta saat ohjeet sikiön liikelaskentaan, joiden avulla sikiön liikkeitä voi tarkkailla kotona. Liikelaskentaa tehdään 30-60 minuuttia kerrallaan maaten rauhassa vasemmalla kyljellä käsi vatsan päällä. Sikiö liikkuu normaalisti, kun äiti tuntee yli 10 liikettä tunnin aikana tai 5 liikettä 30 minuutin aikana. Jos sikiön liikkeet ovat selvästi vaisummat tai ne puuttuvat täysin 30 min seurannan aikana on aiheellista mennä sairaalaan tarkistuttamaan sikiön hyvinvointi. Lisäksi olet huolissaan sikiön voinnista, on hyvä käydä tarkistuttamassa tilanne sairaalassa.
Raskausmyrkytysoireita voi tulla kenelle tahansa ja missä raskauden vaiheessa tahansa. Yleensä oireet tulevat kuitenkin keskiraskauden jälkeen ja varsinkin loppuraskaudessa. Raskausmyrkytyksen oireita ja löydöksiä ovat päänsärky, ylävatsakipu, virtsaan erittyvä valkuainen, voimakas turvotus, kohonnut verenpaine ja silmien näköhäiriöt (esim. sahanlaitakuvio tai pilkut). Sinulla saattaa olla vain joku näistä oireista, mutta vointisi on joka tapauksessa syytä tarkistaa joko neuvolassa tai sairaalassa.
Mikäli sinulle on ennalta sovittu keisarileikkaus eli sektiosynnytys ja mitä tahansa edellä mainituista tilanteista ilmenee kotona, täytyy sinun lähteä sairaalaan annettujen ohjeiden mukaan
Eskola, Hytönen: Naisen elämä ja hoitotyö. WSOY, 1997.
Saarikoski: Synnytysopin perusteet. Vammalan Kirjapaino, 1996.
Ylikorkala, Kauppila: Naistentaudit ja synnytykset. Duodecim, 1996.
Armanto ja Koistinen. Toim. Neuvolatyön käsikirja. Tammi. Helsinki. 2007.