Imetyksen ja rintojen hoidon apuvälineitä

Julkaistu 20.5.2008, päivitetty 20.5.2008 Savonia AMK

Maidonkerääjä, rintakumi ja rintapumppu ovat imetyksessä ja rintojen hoidossa käytettäviä välineitä. Maidonkerääjää tarvitaan, jos rinnat valuvat vuolaasti. Rintakumia käytetään esimerkiksi silloin, jos rinnanpää on pieni tai sisäänpäin kääntynyt. Rintapumpun avulla rinta tyhjennetään liiasta maidosta.

Maidonkerääjä

Maidonkerääjä on kovera muovikuppi, jota sinun kannattaa käyttää, jos sinulla on vuolaasti valuvat rinnat. Syöttäessäsi ensimmäisestä rinnasta, toisen rinnan maito valuu samalla maidonkerääjään. Näin keräät helposti arvokasta lisäruokaa pakastimeen. Muista asettaa pieni kaatonokka ylöspäin, ettei maito valu hukkaan.

Rintakumi

Rintakumi on tarkoitettu ensiavuksi silloin, kun rinnanpää on pieni, matala tai sisäänpäin vetäytynyt (ontelonisä). Rintakumista on todettu olevan apua myös, kun rinnanpää on liian suuri vauvan suuhun tai imetys ei onnistu vauvan uneliaisuuden tai heikon imemisrefleksin takia.

Rintakumin kautta imettäminen voi kuitenkin stimuloida rintaa huonommin kuin suoraan rinnasta imettäminen, joten kumista kannattaakin pyrkiä eroon heti, kun sen käyttöön johtanut ongelma on poistunut. Rintakumi voi muuttaa myös lapsen imemistapaa ja siten vaikeuttaa rinnalle oppimista.

Näin asetat rintakumin paikoilleen:
- Käännä rintakumin lierit ylöspäin "sombreroksi". kuva
- Kostuta kumin lierit sisältäpäin maidolla, jonka voit puristaa suoraan rinnasta.
- Aseta rintakumi siten, että rinnanpää osoittaa keskelle ja käännä lierit alaspäin.
- Jos kumi on ns. muotoiltu, aseta se niin, että lovi osuu vauvan nenän kohdalle, jolloin vauva voi tuntea äidin tuoksun.

Rintakumista vierottaminen:
- kokeile aina öisin ja heti päiväunien jälkeen imettämistä ilman rintakumia, kun vauva on vielä uninen
- syötön voi tarvittaessa aloittaa rintakumin kanssa ja ensi imaisujen jälkeen voi yrittää ottaa kumin pois, kun rinnanpää on noussut esiin tai kun vauvan pahin nälkä on helpottanut
- tarjoa vauvalle ensin imettäväksi oma sormesi ja ujuta sitten rinta sormen tilalle (sormi vauvan suuhun imettäväksi kynsipuoli kieltä vasten ja tarpeeksi syvälle, opettaa vauvalle miltä oikea imuote tuntuu)

Rintapumput

Rintapumput on jaettu imumekanismin perusteella käsi- ja sähköpumppuihin. Sähköpumppu on tarkoitettu toistuvaan ja tehokkaaseen rinnan tyhjennykseen kuten esimerkiksi silloin, kun

- vauva on sairaalassa,
- vauva ei jostain syystä ime rintaa tai
- olet maidonluovuttaja.

Käsipumppu on hyvä apu lyhytkestoiseen ja satunnaisesti tapahtuvaan rinnan tyhjennykseen, kuten esimerkiksi silloin kun

- vauva ei saa otetta,
- rintojasi pakottaa vielä syötön jälkeen tai
- haluat lisätä maidoneritystä.

Muista, että jokaisen äidin tulee osata myös rinnan käsintyhjennys, koska hätätilanteessa pumppu ei välttämättä ole mukana. Itse asiassa useimmat äidit pärjäävät ilman pumppua.

Lähteet

Armanto ja Koistinen. 2007. Neuvolatyön käsikirja. Tammi . Helsinki.

Deufel M, Montonen E & parviainen M.1996. Rinnalla. Suomen Kätilöliitto.

Koskinen K. 2008. Imetysohjaus. Edita. Helsinki