Miten voit hyvin, sekä työssä että vapaa-ajalla?

Tarja Liuha, Helena Nuutinen Julkaistu 24.6.2009, päivitetty 24.6.2009 Diabetesliitto, Suomen Sydänliitto

Työ vie ison osan ajastamme, päivästä keskimäärin 8 tuntia. Työ ja työympäristö työtovereineen ovat monella muullakin tavoin merkityksellisiä hyvinvoinnillemme.

Oman työn arvostaminen on tärkeää itsetunnolle, vaikka työn merkitys elämässä vaihtelee sekä yksilön että elämänkulun mukaan

  • yhdelle työuralla eteneminen on kaikki kaikessa
  • toinen on taas tyytyväinen, kunhan hommansa tehtyään voi keskittyä kotielämään tai harrastuksiin (pääsee pian kotiin pois)
  • työttömänä ollessaan moni voi miettiä, että mitä tahansa työtä, kunhan olisi työtä
  • yksi rakentaa uraa nuorena, mutta haluaakin myöhemmin enemmän vapaa-aikaa ja enemmän perheen kanssa
  • nuori uraihminen saattaa havahtua, kun saa lapsia: nyt on hellitettävä, kun lapset ovat pieniä
  • ikääntyvä ei jaksa fyysisestikään yhtä paljon kuin nuoremmat, ja saattaa haluta keventää työtä

Tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä tekee työnteosta mieluisampaa ja edistää myös työntekijän terveyttä. Siksi "työnteon räätälöinti" ihmisen elämänkulun ja työkyvyn mukaan on tutkimuksissa todettu tuottavaksi. Mm. vuorojärjestelmänsä suunnitteluun osallistuvat työntekijät ovat vuorotyössäkin ovat tyytyväisempiä työntekijöitä kuin ne, joiden toiveita ei oteta huomioon.

Elämänkulkuun kuuluu, että työkykykin vaihtelee aika ajoin. Sinun on hyväksyttävä, ettet aina yllä yhtä hyviin saavutuksiin; samoin joutuvat työtoverisi sen hyväksymään omalla kohdallaan. Itselleen on sallittava myös epäonnistuminen. Itsensä hyväksyminen auttaa jatkamaan.

Mikä on sinun hyvinvointisi muistilista?

Onko seuraavasta listasta apua, kun mietit hyvinvointiasi:

  • Anna itsesi virkistyä vapaa-ajalla: perheen, harrastusten, levon ja kuntoilun parissa vietetty aika tasapainottaa työtä ja auttaa jaksamaan paremmin.
  • Tunnista omat rajasi ja aseta realistisia tavoitteita. Mieti esimiehesi kanssa, onko työmääräsi sopiva ja miten toivoisit työsi ja ammattitaitosi kehittyvän.
  • Aseta selkeä raja työlle, esimerkiksi takaraja, jolloin lähdet kotiin. Jätä aikaa palautumiselle.
  • Älä jää jumiin ongelman kanssa, vaan keskustele asiasta ja kokeile toista tapaa.
  • Huolehdi, että pystyt työssäsi toteuttamaan myös sellaisia asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä ja mielekkäitä
  • Ota vastuuta ammattitaitosi kehittämisestä, ja aseta itsellesi uusia tavoitteita

Jokaisessa työyhteisössä on hyvät puolensa ja ongelmansa. Kiire, työtehtävien jako, päällekkäisyys tai näkemyserot voivat aiheuttaa kitkaa työtovereiden välille.

Sekä oman itsen että muiden arvostaminen on tärkeää. Ihmisten erilaisuus on rikkaus, mutta tuo myös ongelmalliset mausteensa yhteistoimintaan. Tärkeintä on oppia selvittämään vaikeuksia ja löytämään niihin ratkaisuja.

Arvostatko omaa työtäsi ja työsuorituksiasi? Hyväksytkö työkaverisi? Työkavereita et voi muuttaa, mutta omaan suhtautumiseesi voit vaikuttaa. Pienikin suhtautumismuutos tuo tulosta: kun yksi palanen muuttuu, koko vuorovaikutus muuttuu väistämättä.

Tämä artikkeli on osa Pieni päätös päivässä -sivustoa. Terveyttä edistävän ja painonhallintaa tukevan sivuston ovat tuottaneet Sydänliitto ja Diabetesliitto, tiedontuottajina myös UKK-instituutti, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Terveyden edistämisen keskus.