Minna Piispa Julkaistu 20.7.2010, päivitetty 20.7.2010 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Parisuhdeväkivalta on monelle pelottava tabu ja vaikeasti lähestyttävä asia. Avuttomuus on yksi päällimmäisistä tunteista, kun itsensä tai toisten auttamiseksi pitäisi tehdä jotakin. Väkivaltaisesta parisuhteesta ei ole helppo irrottautua. Tämä on tunnettu tosiasia.
Väkivalta voi kestää vuosia, eikä väkivallan uhri välttämättä koskaan lähde suhteesta. Syitä voivat olla häpeä, itsetunnon murentuminen, traumatisoituminen, huoli lapsista ja taloudellisesta toimeentulosta, puolison kontrolloivasta käytöksestä johtuva sosiaalinen eristyminen tai auttamispaikkojen puuttuminen.
Parisuhdeväkivallasta kärsivä voi hakea apua seuraavilta tahoilta:
Parisuhdeväkivallan uhreille on kohdennettuja palveluita, joista on kerrottu alla.
Ensi- ja turvakotien liitto
Ensi- ja turvakotien liitto on valtakunnallinen lastensuojelujärjestö, jonka tarkoituksena on tukea vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä ehkäistä perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa.
Kirkon perheasiain neuvottelukeskukset
Perheasiain neuvottelukeskuksessa selvitetään parisuhteeseen, perheeseen ja ihmisen henkilökohtaiseen elämään liittyviä kysymyksiä. Voit varata ajan etukäteen ja tulla neuvotteluun yksin, yhdessä puolisosi tai perheesi kanssa. Palvelut ovat maksuttomia.
Naisten linja
Naisten Linjalla naiset ja tytöt voivat kertoa kokemastaan luottamuksellisesti ja nimettömänä. Päivystys toimii suomeksi, ruotsiksi, venäjäksi ja englanniksi.
Nettiturvakoti
Nettiturvakoti on Ensi- ja turvakotien liiton ylläpitämä verkkopalvelu.
Raiskauskriisikeskus Tukinainen
Seksuaalista väkivaltaa ja hyväksikäyttöä kokeneille naisille, keskusteluapua ja tietoa ryhmätoiminnasta.
Rikosuhripäivystys
Rikosuhripäivystyksen perustehtävä on parantaa rikoksen uhrin, hänen läheisensä ja rikosasian todistajan asemaa.
Suomen Mielenterveysseura
Mielenterveysseuran palvelut ja tukitoiminta ovat sinua varten, jos olet vaikeassa tilanteessa. Ne tarjoavat apua, tukea, ohjausta ja kuntoutusta mm. valtakunnallisen kriisipuhelimen.
Suomen vanhusten turvakotiyhdistys
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on ikääntyviin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan ja muun kaltoinkohtelun ehkäiseminen, sekä tiedotus- ja palvelutoiminnan harjoittaminen.
Tukinet
Tukinet on netissä toimiva kriisikeskus. Tukinetissä voit saada henkilökohtaista tukea kriisikeskusten työntekijöiltä tai vapaaehtoisilta, osallistua erilaisiin keskusteluryhmiin, tai voit etsiä tietoja Tukinetin palveluhausta tai aineistokannasta.
Osa palveluista on suunnattu erityisesti parisuhdeväkivallasta kärsiville maahanmuuttajille.
Amoral-hanke
Käytännön ohjeita kunniaan liittyvää väkivaltaa tai sen uhkaa kohdanneille ja heidän perheilleen sekä työssään ilmiön parissa toimiville.
FINFO puhelin
Valtakunnallinen FINFO puhelin palvelee EU:n ulkopuolelta muuttaneita ja muuttavia maahanmuuttajia seuraavilla kielillä: englanti, venäjä, arabia, ranska ja suomi.
Infopankki maahanmuuttajille
Sivusto sisältää kattavasti tietoa suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta maahanmuuttajille ja heidän kanssaan työskenteleville esim. kriisitilanteista ja sosiaalipalveluista. Sivut ovat mm. suomeksi, englanniksi, somaliksi, venäjäksi, ranskaksi, serbokroatiaksi ja arabiaksi.
Monika-Naiset ry
Maahanmuuttajanaisjärjestöjen keskusjärjestö, joka kehittää ja tarjoaa palveluja väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille naisille ja lapsille.
Alkuperäinen teksti oli osa Kotirauhaa-kampanjaa, jonka Väestöliitto toteutti yhdessä muiden kansalaisjärjestöjen sekä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa vuonna 2008.